perjantai 18. joulukuuta 2015

Jouluyllätyksiä



Joulupostissa on tullut blogiystäviltäni kivoja yllätyksiä. Nämä molemmat tulevat joulukuuseemme!




Eilalta sain kauniin joulun maisema-pistelyn. Kivasti tuo tumma tausta antaa lämmintä tunnelmaa.






Irmeliltä sain ihanan jouluenkeli-pistelyn. Tämä on kiva viimeistelyidea!

Kiitos teille ystävät!








Sain valmiiksi laventelityynyn. Sininen väri ja laventelin tuoksu toivottavat levollista oloa.


Vielä muutama työpäivä ennen joulua. Juuri nyt sataa vettä niin, että katto ropisee. Toiveissa on tietenkin luminen joulu, mutta monestihan lumi on tullut joulupäivinä tai sen jälkeen.


Leppoisia joulunodotuspäiviä!












lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukuussa




Joulukuu! Niin on taas vuosi lopuillaan. Viimeistelin jouluisia pistelyitä. Vihreän muistikirjan kanteen valitsin tuon joulukuusipistelyn. Taitaapa näissä kaikissa olla teemana joulukuusi :).

On vaan niin harmaata ulkona, että kuvaaminen ei ole onnistunut enää töiden jälkeen pimeässä. Siispä nopeasti kuvasin tänään sateisena lauantaina.






Löysin varastoistani kivasti yhteensopivat taustakankaat, punaiseen punasävyisen ja sinisävyiseen siniset tähdet.







Ompelin muutamia perinne-esiliinoja mummolan mallilla. Näissä on mielestäni ihanaa nostalgista tunnelmaa.
(Oli niin kiire kuvaamaan valoisan aikaan, että en edes silittänyt...)







Olen kutonut aika monet sukat jo kesän ja syksyn aikana. Tässä viimeisimpiä. Vielä on puikoilla sukat ja lapaset. Ja lankoja odottamassa...
Nuo ruskeat kämmekkäät kudoin aidosta lampaanvillasta. Tuoksuvat niin kivasti lampaalle!

Olen myös kutonut aidosta villalangasta paksuilla puikoilla isoja levyjä, jotka huovutin pyykkikoneessa. Tuli kivoja istuinalustoja syksyn ja talven retkille.


Olin myös kehruukurssilla aivan ihanassa Kirjava-puodissa. Se on yhdistetty kehruu- ja kirjakauppa. Samassa tilassa toimii myös maalaispuoti ja pieni kahvila. Kaunista ja tunnelmallista! Ja todella herkullisia korvapuusteja :)











Innostuin myös virkkaamaan heijastimia. Villalangan sekaan virkkasin heijastavaa lankaa.Tämä ei varmaankaan ihan ainoana heijastimena riitä, mutta pehmeä ja kaunis se on.








Mökillä tein ruusunmarjoista talvikoristeita. Tein myös muutaman kranssin sekä rantapajusta että koivunoksista.








Marraskuussa mökillä satoi ensilumi. Koivu oli mukavan näköinen kun aurinkoisen väriset lehdet näkyivät lumen alta.







Vielä pääsimme uimaan, järvi ei jäätynyt, pinnassa oli vaan muutaman sentin paksuinen sohjokerros. Kaunista oli! Ja heti niin valoisaa.







Nyt maisema on ollut harmaata ja sumuista pitkään. Ja kuulemma samanlaista luvassa.


Säästä huolimatta joulu on tulossa. Nauttikaamme joulun odotuksesta.

Oikein hyvää huomista itsenäisyyspäivää!







lauantai 19. syyskuuta 2015

Villapaita



Pari vuotta sitten innostuin kivasta kaarrokevillapaidan mallista. Ajattelin kutoa sen kuopukselle. Pääsinkin hyvin alkuun, mutta siihen kaarrokekohtaan sitten jotenkin into sammui.. En yleensä jaksa kovin hyvin lukea ohjeita. Tämäkin näytti jotenkin vähän työläältä. Innostusta neule odotteli sitten laatikon pohjalla. Viime viikolla etsin lankoja ihan muuhun työhön ja löysin villapaidan alun. No, tietenkin kuopus on jo hiukan kasvanut..

Päätinkin sitten tehdä ihan tavallisen villapaidan. Ja koska kaarrokkeessa oli kiva kuvioneule ja siihen olin nämä värit valinnut, niin tulikin raitavillapaita :).

Lanka on aivan ihanaa Marks&Kattens EcoUll. Pehmeä ja paksuhko, todella mukavaa kutoa.







Olalle laitoin napit pukemista helpottamaan.

Heräsin aamulla jo kukonlaulun aikaan ja sain paidan valmiiksi juuri sopivasti ennen kuopuksen aamupuuhia. Tänään tuli jo kalastusreissulla paita testattua.










Eilisen myrskyisen illan jälkeen sää on tänään ollut mitä parhain. Lämmin ja leppoisa syyssää. Keräsimme vielä vähän mustikoita, oi miten suuria ja makeita ne ovatkaan! Harvinaista, että vielä tähän aikaan saa jälkiruualle tuoreet mustikat.

Tänään ehdin vielä pari villaista juttua tehdä, mutta esittelen ne, kunhan olen ne viimeistellyt.

Mukavia syyspäiviä!








maanantai 14. syyskuuta 2015

Isoäidin sukat



Kudoin sukat isoäitini mallilla. Hänellä oli tapana kutoa juuri tällaisia sik-sak-vartisia sukkia. Ja raidoilla oli aina tietty rytmi. Monia rakkaita muistoja isoäidistäni tuli mieleen taas.










Hän kutoi myös paljon mattoja. Minulla on vielä pari hänen kutomaansa mattoa tallella. Niidenkin raidat olivat tietyssä rytmissä. Muistin ne taas kesällä, kun kävimme Vaasassa Stundarsin museossa. Siellä oli samanlaisia raitamattoja kuin isoäidin kutomat.

On hauskaa, että ihan vieraassa ympäristössä yhtäkkiä on jotain niin tuttua ja muistoja mieleen tuovaa.








Vielä kanat ja Nero-kukko kuopsuttelevat pihallamme. Olemme nauttineet todella paljon niiden seuraamisesta ja seurasta. Ne viihtyvät aina siellä, missä mekin. Kananmuniakaan ei ole tarvinut ostaa pitkään aikaan, sillä päivittäin kanalasta on voinut hakea tuoreet munat. Kohta ilmat kylmenevät niin paljon, että kanat siirtyvät talvihoitoon. Tai sitten osa paistiksi, saa nähdä.









Sää on ollut ihanan aurinkoinen ja lämmin. Olemme kulkeneet metsässä ja nauttineet luonnosta. Vielä on mustikoita vaikka kuinka ja puolukoita löysimme mukavasti lauantain retkellä. Kuopus löysi yhä uusia ja uusia luonnon ihmeitä. Lasten ihmettelyä on mukava seurata ja mukana ihastella.

Ihania aurinkoisia syyspäiviä!










keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kesä on mennyt ja syksy jo saa...




Syksy jo saa, vaikka vielä luonto onkin vihreä.

Ihana kesä on takanapäin. Sää tänä kesänä oli viileä ja sateinen, mutta siitä huolimatta saimme nauttia kesän kauneudesta. Aurinkoakin saimme kuitenkin aina välillä.





Kesää vietimme mökillä. Siellä lapsenlapsetkin pääsivät kalastamaan ja uimaan. Mukavia hetkiä nämä :).







Kesän käsityöt olivat tällä kertaa muuta kuin pistelyä. Pääsin kuitenkin Käsityopuoti Talvikin kesätapahtumaan esittelemään ristipistoja. Ja odotan jo innolla syksyn kehruukurssia!






Tänä kesänä mustikkaa oli (ja on vieläkin) paljon.






Keräsimme mökillä ja kotona monta ämpärillistä.






Kesän suloisia hetkiä...







Johtuikohan viileästä ilmasta, että kesällä en innostunutkaan pistelystä vaan kudoin sukkia. Tässä kuopuksen sukat Nalle-raitalangasta.






Ja muutamat muut 7veljestä-langasta.






Ystäväni muisti minua hienoilla kirjontalangoilla! Aivan uskomattoman ihania värejä. Kiitos vielä tässäkin!







Kesällä vietimme myös kymppisynttäreitä. Ja kakku oli taas nuorison taidonnäyte.









Syksyn värit hiipivät jo iltoihin.

Hyvästi kesä, tervetuloa syksyn kuulaat päivät ja puolukat!






perjantai 12. kesäkuuta 2015

Tuliaisia



Kävimme huhtikuussa Krakovassa. Minä kävin siellä uudestaan toukokuun lopussa "mummin työmatkalla". Tuliaisena ja muistona matkasta ostin kauniin ristipistoliinan.











Torilla sattui olemaan jonkinlaiset markkinat. Kojuja oli paljon. Tästä ihanasta kojusta löysin tuon liinan.










Krakova on todella kaunis vanha kaupunki.








Pelargoneja sielläkin:)









Turistina on aikaa ihailla yksityiskohtia.









Puola on linnojen maa. Krakovassa niitä on säilynyt. Tämä on vanha kaupungin portti.







Kukkulalla kohoaa upea Wavelin linna. Siellä on monia museoita, kahviloita, hieno kirkko ja jopa lohikäärmeen luola. Ja Wavelin suklaa on herkullista!














Näkymä kaupunkiin linnan tornista.






Joka kadunkulmassa myytiin Krakovan rinkeleitä. Niitä syötiin siellä kävellessä.













Kasvitieteellisessä puutarhassa oli kiva kivikkokasviosasto.







Syreenin tuoksuisia kesän hetkiä!





torstai 11. kesäkuuta 2015

Keppiheppa




Lomalla on aikaa tehdä myös sellaista, mitä muulloin ei saa tehtyä. Esimerkiksi nuken keppihevonen. Olen jo kauan aikonut tämän toteuttaa.








Tein tämän vauvan sukasta. Oli kiva näpertää nuo päitsetkin:) Niihin käytin kapeaa nauhaa ja korutarvikkeista löysin renkaat.










Kesäisiä tunnelmia!





tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesä on!



Eikö se olekin kesä ja loma, kun jo aamuauringossa voi istuskella pihalla ja tehdä ristikoita ja pistelyä?
Kesäkuun sää on kyllä ollut viileä, mutta aamuisin aurinko on paistanut ja lämmittänyt. Ja koska on kesä, niin työn alla nyt pelargoniapistely.








Voitin kivan kesäisen palkinnon Neilin neuleet-blogista. Tämä oli iloinen yllätys! Kiitos!






Ystäväni toi tuliaisena Pärnusta kauniita käsintehtyjä nappeja. Hän on myös virkannut minulle tiskirätin. Kiitos ystäväni!







Pihallamme kukkivat monenväriset orvokit. Keltaiset hehkuvat auringon väriä.










Ja ihanat vaaleanpunaiset surfiniat.
Nämä kukat kuvasi teinipoikani.


Nautitaan kesästä, oli sää mikä tahansa!